
Vantaan Tanssinopettajien luottamusmies Stina Bergström lakkovahtina 2.5. Vantaan Tanssikoululla Tikkurilassa.
Tanssinopettajien työehtosopimusneuvottelut katkesivat 16.4. työnantajaliiton PALTA / STOPPin kanssa ja opettajat ovat nyt sopimuksettomassa tilassa. Suomen tanssitaiteilijain liitto on jo julistanut neljä uutta lakkopäivää kahden seuraavan viikon aikana. Tilanne on historiallinen, sillä alalla ei ennen ole lakkoiltu.
Jos osapuolet eivät pääse sopimukseen, lakot jatkuvat torstaista 10.5. klo 7 lauantaihin 12.5. klo 22 ja maanantaista 14.5. klo 7 tiistaihin 15.5. klo 22. Torstaille suunnitellaan pääkaupunkiseudulla myös tanssivaa mielenosoitusta.
— Jättäydyimme viime syksynä raamisopimuksen ulkopuolelle uudistaaksemme sopimusta. Työnantajapuoli kuitenkin tarjosi huononnuksia ja palkankorotuksia alle valtakunnallisen raamiratkaisun, liiton tiedotteessa hämmästellään.
“Opettaja ei ole ilmais- eikä yleistyöntekijä”
Työnantajaliitto ehdotti opettajien työvelvoitteen laajentamista niin, että tanssinopettajat opetustyön lisäksi puvustaisivat esitykset, myisivät lippuja, esittelisivät opetustuntien sisällöt kirjallisesti, osallistuisivat opettajankokouksiin, lajipalavereihin sekä koulun opetussuunnitelmaan ja oppilashuoltoon jne. Lista on pitkä ja vaativa.
— Tanssinopettajat eivät vieroksu työtä, vaan haluavat tekemästään työstä palkan. Tanssinopettajalla voi olla viisikin eri koulua työnantajina, joten yksistään opettajankokoukset ovat aikaa vieviä, liiton puolelta korostetaan.
Liiton teettämän jäsenkyselyn perusteella enemmistö tanssinopettajista työskentelee osaaikaisena vasten tahtoaan. Yli 60 % vastanneista tienaa alle 20.000 euroa vuodessa tanssinopettajana. Vastaajat kertovat, että opetustyön lisäksi heille kuuluu mm. lumen luontia, vessojen siivoamista ja pukuhuoltoa.
Tukea yli liittorajojen
Koko maassa lakko koskee noin 500 opettajaa sadassa tanssikoulussa. Lakko kohdistuu yksityisiin tanssikouluihin, jotka soveltavat Tanssinopettajien työehtosopimusta. Lakon alaista työtä on kaikki Tanssinopettajan työehtosopimuksessa mainittu työ, joka kuuluu tanssinopettajan työvelvoitteeseen.
Pienen matalapalkka-alaa edustavan liiton lakko on saanut tukea ay-väeltä yli liittorajojen. Vastavoima ry:n ja Kriittisen ay-verkoston kautta lakkovahdeiksi tanssinopettajien tueksi ryhtyi aktiiveja mm. JHL:n ja PAU:n osastoista Helsingissä Taiteen talolla ja Vantaan Tanssikoululla Tikkurilassa. Rovaniemellä lakko perui keskiviikon tanssitunnit Lapin balettiopistossa.










